tiistaina 20. lokakuuta 2009

Syystunnelmaa...

Pian siirrymme virallisesti talviaikaan ja kesä on enää pelkkä muisto vain...toisaalta haikeudella muistelen hellepäivien iltoja...verhot liuhuivat pienestä tuulenhenkäyksestä, linnut visersivät kiitollisena kauniista kesäpäivästä...

...syksyssä on ehdottomasti parasta ihanan kirpakat ja raikkaat aamut. Pimeät ja hiukan mystiset syysillat ovat ehdottomasti vuoden parasta aikaa...kynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa ja voi hyvällä omalla tunnolla kääriytyä pehmeään vilttiin ja lämpimiin ystävän neulomiin pinkkeihin villasukkiin ;) ...

Tiedättekö ODOTAN JO IHAN INNOLLA JOULUA ja luulen niin, että moni teistä ajattelee ihan samoin. Vaikka parastahan on juuri tämä odotus, saa väkerellä kaikkea, suunnitella joulujuttuja, tehdä mielessään joulukattaus ja ehkä vähän maistella jo jouluruokiakin. Meillä on aina ihan pakko tehdä taatelikakkua jo ennen joulua ainakin pari kertaa, se on meidän perheen jouluherkku <3
Mikä on teidän perheen jouluherkku?

Pientä joulunodotustunnelmaa olen kotiini saanut muutamilla vanhoilla monogrammipyyhkeillä, yhdellä ainoalla puna-valkoraitaistuinpäällisellä ja tuollaisella matolla, jonka olen tehnyt ikivanhasta jauhosäkistä...

Näiden muutamien kuvien myötä toivottelen teille ihania syyspäiviä ja mitä ihaninta joulunodotusta...

Haleja
Heidi










22 TERVEHDYSTÄ <3:

Kirsi kirjoitti...

Ihania tunnelmakuvia, tuon kellon varsinkin ottaisin meille kiljuen.

Kirsi

Riikka kirjoitti...

Ihania kuvia ja mukava kun olet täällä jälleen! :)

Hih, meilläkin majailee täsmälleen samanlainen kello, voisin vain katsella sen kauneutta..

Ihanaa joulun odotusta ja meillä herkutellaan piparkakuilla jo muutama kerta ennen joulua ja tietenkin niillä omatekemillä. :)

Riikka

Kesäkukka kirjoitti...

Aivan upea tuo kello <3
Minä en vielä ole hurahtanut joulusta niin paljoa, että siitä vielä jaksaisin villiintyä, vaikka pianhan se jo on ;)
Ehkä sitten marraskuun lopulla alkaa olla sellainen fiilis, vaikka eihän sitä koskaan tiedä...tänään tulleessa joulu maalla -lehdessä oli niin ihania tunnelmia!
Mukavaa joulun odotusta ja ehkäpä vielä nähdäänkin!

Les Cotrions kirjoitti...

Welcome back! I love your white clock with such a faboulous patina!
Have a nice evening!
Vale

Ainosofia kirjoitti...

Kyllä osaa olla kaunista <3

Juuri sitä tunnelmaa mitä tahtoisin omaan kotiinikin.

sariw kirjoitti...

Kaunista ! Nuo kannut ovat aivan ihanat : )
Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin !

Sara kirjoitti...

Moi Heidi! Minä ainakin ehdin jo odottaa sinua, vaikka pitkähköjä taukoja tulee välillä itsellekin.
Ihanalta näyttävät kuvasi taaskin, ja aina ihan omanlaisensa tunnelma täälläkin.
Itselläni on nyt niin paljon kaikkea, etten vielä ehdi jouluun asti ajatuksissani, mitä muutama lahja on tullut hankittua. Kumpa tänä vuonna ehtisin kuitenkin paneutumaan siihen vähän perusteellisemmin ja aikaisemmin...

Kiva kun olet taas "maisemissa". Kaikkea hyvää <3

Sara

Minna kirjoitti...

Ompa ihania juttuja..tuo lautanen ja kello... todella kauniit. Täällä on kans tehty liinavaatelöytöjä ja pesty pyykkiä monta päivää.
Jossain uudessa sisustuslehdessä oli laitettu liinavaatteet olkkarin kirjahyllyyn näytille ja ai että oli upee juttu. Siihen vaan täytyis olla sellainen hieno hyllykin että olis niinkun hyvä ;0)
Tosi kiva kun laittelit kuvia pitkästä aikaa. Lämmin syyshali!
Minna :0)

H ennA kirjoitti...

Aivan ihana kello! Kaunis. Mukavaa joulun odotusta ;-)

/Anne

Heidi kirjoitti...

Kiitos ihanaiset kommenteistanne, ne taas lämmittivät tätä "väsynyttyä" sydäntäni <3

Thank you for your nice comments <3

Heidi

taburetti kirjoitti...

Mukavaa kuulla sinusta!!!
Ja kauniita kuvia kodistasi ....
mitä kaikkea oletkaan saanut siellä aikaiseksi.
Niinpä niin sieltä se joulu taas hiljalleen lähenee.... ihanaa.
Mukavaa syksyistä viikonloppua!
Jaana

Miia kirjoitti...

Ihanan tunnelmallinen blogi ja ihania kuvia. Meillä joululeivonnaisista on ehdoton herkku maustekakku ja piparkakut, jotka teen samalla reseptillä kuin oma mummuni. Ne oli jo lapsena parhaita piparkakkuja.

Millas hem kirjoitti...

Beautiful pictures!

C

hemtrevnad marie kirjoitti...

Hello!!
I love your beautiful clock and your blog!!
Marie

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ihana tunnelma kuvissa :-)

Nooranen kirjoitti...

Heih! Ihania kuvia! Tuli mieleeni että minulla on myynnissä valkoinen yli 100v vanha puinen vitriinikaappi josta saattaisit pitää. Pakko luopua muuton edessä:

http://www.huuto.net/kohteet/vanha-puinen-vitriinikaappi-yli-100v-vanha-valkoinen-/120491367

Minna kirjoitti...

Heidiiiii...herätyyyyys...kahlaan täällä vanhoja kuviasi...ties monettako kertaa...minne olet mennyt...kaipauksella, Minna

Jaana kirjoitti...

Heips Heidikkä,
en ole käynyt pitkään aikaan...
Ihania juttuja taas... *kuolaa*
Kellolle etsisin heti kunniapaikan, ja jos en kelloa saa niin ottaisin noita tekstiilejäkin...

Iloista joulunodotusta!

Jaana kirjoitti...

...
*kääk*
kuolasin noiden tavaroiden perään niin,että unohdin hihittää:
meilläkin herkutellaan taatelikakulla, se kuuluu ehdottomasti jouluun!

Galleri Hönshuset kirjoitti...

Hej

Underbart vacker kök ni har.

Önskar dig en härlig advent =)

Kram Pirre

Gift registry kirjoitti...

These images have common description. It’s classic, elegant, sophisticated and very gracefully arrange. I love it.

Furniture removal kirjoitti...

The standing clock looks classically elegant to look at, I love it.